17. marraskuuta 2010

BM-matka 1/3: Tampere Jazz Happening

Ensimmäinen vierailukohde Tampereen benchmarkking-matkallamme oli Tampere Jazz Happening. Kiireisenä tapahtuman aattona meidät vastaanottivat Minna-Kaisa Kuivalainen ja Raisa Sihvola.

Jazz Happeningia järjestetään Tampereen Muussikkijuhlien alla samoin kuin vuorovuosin järjestettäviä Tampereen Säveltä ja Tampere Biennalia. Tampereen Musiikkijuhlat on toiminut vuodesta 1990 lähtien ja on osa kaupungin kulttuuritoimea. Musiikkijuhlat työllistää 3 vakituista henkkilöä + 5-6 harjoittelijaa ja talkooväen. Vakituisen henkilöstön työllistäminen on ollut mahdollista kokoamalla tapahtumia saman katon alle, jolloin kaikki työskentelevät kaikkien tapahtumien parissa, ja töitä riittää ympärivuotisesti. Kaupunki rahoittaa Musiikkijuhlia noin 70%:lla, lisäksi tuloja saadaan OPM:ltä ja säätiöiltä.

Tapahtumat tuovat Tampereelle rahaa vuosittain noin 60 miljoonaa euroa, ja vuonna 2011 avataankin Tampereen tapahtumatoimisto. Tapahtumatoimiston tehtävänä on suurten tapahtumien hankkiminen ja tapahtumajärjestämisen toiminnan kehittäminen kaupungissa. Myös kulttuuri- ja matkailutoimijoiden välisen yhteistyön kehittäminen on käynnissä. Tamperetta vaivaa muun muassa sama ongelma kuin Kuopiotakin: samaan aikaan järjestetään useita isoja tapahtumia, jolloin majoituskapasiteetti ei riitä.

Musiikkitapahtumista Tampereen Sävel on suurin 20 000 hengen kävijämäärällään ja Biennal pienin 2 000 kävijällä. Tampere Jazz Happeningissa vierailee vuosittain noin 9 500 henkilöä. Jazzin yleisöstä 2/3 tulee Pirkanmaalta ja 1/3 pääkaupunkiseudulta, esiintyjiä ja kävijöitä saapuu myös ulkomailta (esim. Tallinna, Riika). Jazzin budjetti on 200 000€, josta markkinoinnin osuus on noin 13 000€.

Tampere Jazz Happening on nykyjazz- festivaali, jossa soitetaan vain modernia jazzia. Festivaalilla on joka vuosi uusia bändejä esiintymässä, ja festivaalin vetovoimaisuutta kuvaa kansainvälisten bändien kiinnostus tapahtumaa kohtaan.

Miksi Tampere Jazz Happening on Suomen paras nykyjazz-festivaali?
- Järjestäjät ja talkootyöntekijät tykkäävät tehdä tapahtumaa yhdessä.
- Sijainti keskustassa ja tapahtumarakennusten historiallisuus
- Nuoria houkutellaan aktiivisesti osallistumaan tapahtumaan, jolloin Jazz on nuorekas nykyfestivaali 20 vuoden kuluttuakin
- Kaikilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua festivaaleille (ei ennakkoon paikkojen myyntiä yrityksille)

Mitä Jazz Happening aikoo kehittää?
- yhteistyö GoTampereen kanssa
- Miten saada asiakkaita (matkailijoita) tapahtumaan tapahtuman itsensä takia?
- Matkailu + kulttuurituotteen paketointi
- Matkailutoimijoiden tulisi panostaa tapahtumiin, sillä tällä hetkellä ne vain ottavat hyödyn tapahtumien kävijävirroista. Mikäli yhteistyö ei kehity, kaikkia tapahtumia ei voida enää tulevaisuudessä järjestää.

Minna-Kaisa Kuivalainen muotoili osuvasti laajan yhteistyön merkityksen:
"On helpompi näkyä ja kuulua, kun tehdään yhdessä!"
...

Ei kommentteja: